On siis kevät

 Nyt se sitten on täällä. Kevät nimittäin. Päivät on mukavan aurinkoisia ja kirkkaus aiheuttaa mukavan päänsäryn. Koska olen kevään lapsi, rakastan kevättä. Se on niin parasta, ensin hyvällä tuurilla hankiaiset, sitten lumien sulaminen, hiirenkorvat jne.

Mutta sitten se taas iskee: ***keleen öttiäiset!!! Punkit, kärpäset, itikat, mitä näitä nyt on. Voi luoja, että mie inhoon niitä!! Miten mie en muista, että lapsena olisi niin paljon ollut kaikkia öttiäisiä? Vai onko aika vain kullannut muistot?

Ja miten hitossa minulla voi kohta taas olla syntymäpäivä. En minä halua vanheta näin nopeasti, voisiko niitä synttäreitä pitää vain joka toinen vuosi? Tai siis enhän minä mitään synttäreitä aio pitää, mutta tarkoitan, että voisiko siitä iästäkin jättää sen yhden vuoden aina välistä?

Mutta kuitenkin nautin keväästä joka tapauksessa. Tosin nautin kyllä jokaisesta vuodenajasta, vaikken kaikista säistä tykkää. Mutta kun niistä valittaminen ei auta. Pitää osata löytää ne pienet ilonaiheet. Onhan se välillä hankalaa, kun elämä potkii päähän oikein kunnolla. Mutta ehkäpä juuri ne vastoinkäymiset ovat muokanneet minut sellaiseksi kuin mitä olen. Minä olen tarvinnut niitä kasvaakseni ihmisenä. Viisastunut toki en ole, siihen tarvittaisiin varmaan pajavasara tai lobotomia. 

Terveisin: Mua ei saa muuttumaan, en minä eikä muut...