Etteenpäin elävän mieli

 No voi pers....ukset. Taas se unettomuus on alkanut. Ei malta nukkua. On niin kivaa olla valveilla ja pelkää menettävänsä jotain sillä välin, kun nukkuu. Tai sitä minä luulisin sen olevan. Viime yön unisaldo oli ehkä n. 5 tuntia, tosin siinä välissä oli muutamia heräilemisiä. Sitä edellisenä yönä en tainnut nukkua sitäkään. Tietysti vaikutusta unettomuuteen saattaa olla siinä, että töihin pitää tulla niin aikaseen. Kuka ihme on keksinyt, että töissä pitää olla jo klo 7.00 (tai yleensä mieluummin vähän aiemmin)? Tai no, saishan sitä ite päättää monelta menee, mutta mukavampihan se sitten on lähteä aiemmin poiskin. Eli omaa hölmöyttä. Kohta lisäksi alkaa tiet olla siinä mallilla, että pääsee kulkemaan sähkövekottimella. No, sehän tietysti tarkoittaa pidempää aikaa työmatkaan, joka taas puolestaan tarkoittaa aikasempaa herätystä, joka taasen tarkoittaa lyhyempiä yöunia, joka sitten tarkoittaa sitä, että olen entistä väsyneempi. Ja koska olen väsyneempi, olen kiukkuisempi. Tämähän kuulost

 Nyt se on taas alkanut. Nimittäin into siihen, että kesäksi pitää olla kunnossa. Jäätiköitä uhmaten ja kuravellissä kirmaten olen käynyt lenkillä ottamassa hien pintaan ja sukat märiksi. Ehkä tätä innostusta kestää taas pari päivää tai hyvällä tuurilla pari viikkoa. Ihan kivaahan se lenkkeily on, saa rauhassa tuuletella ajatuksiaan. Tai sitten uppoutua niihin niin, ettei tajua kääntyä ajoissa takaisin ja kuolemankielissä laahustaa sitten loppumatkan takaisin kotiovelle. Lenkin jälkeen on hyvä olo. Varsinkin, kun pääset pitkäkseen ja otat suklaalevyn tai sipsipussin ja nautit... Eikun hetkinen, senhän piti olla siis kuntokuuri, eikä tekosyy syödä herkkuja! Niin piti, niin piti. Mutta aina siinä käy samalla tavalla. Joka kerta, joka kevät. Koskaan kesällä en ole ollut kesäkunnossa. Tai en ainakaan omasta mielestäni juuri sillä hetkellä. Nyt kun jälkeenpäin kyllä kun katsoo niitä nuoruusvuosien kuvia, niin minähän OLEN ollut ihan sopusuhtainen! Miksi se peilikuva aina vaan näyttää niin p

 Nyt se sitten on täällä. Kevät nimittäin. Päivät on mukavan aurinkoisia ja kirkkaus aiheuttaa mukavan päänsäryn. Koska olen kevään lapsi, rakastan kevättä. Se on niin parasta, ensin hyvällä tuurilla hankiaiset, sitten lumien sulaminen, hiirenkorvat jne. Mutta sitten se taas iskee: ***keleen öttiäiset!!! Punkit, kärpäset, itikat, mitä näitä nyt on. Voi luoja, että mie inhoon niitä!! Miten mie en muista, että lapsena olisi niin paljon ollut kaikkia öttiäisiä? Vai onko aika vain kullannut muistot? Ja miten hitossa minulla voi kohta taas olla syntymäpäivä. En minä halua vanheta näin nopeasti, voisiko niitä synttäreitä pitää vain joka toinen vuosi? Tai siis enhän minä mitään synttäreitä aio pitää, mutta tarkoitan, että voisiko siitä iästäkin jättää sen yhden vuoden aina välistä? Mutta kuitenkin nautin keväästä joka tapauksessa. Tosin nautin kyllä jokaisesta vuodenajasta, vaikken kaikista säistä tykkää. Mutta kun niistä valittaminen ei auta. Pitää osata löytää ne pienet ilonaiheet. Onhan se