Etteenpäin elävän mieli

 Välillä tuntuu, että kaikkea tapahtuu liian paljon. Uutisista on saanut lukea liian paljon murhista, tapoista ja kuolemista. Jouluhössötystä on somessa liian paljon. Minä syön aina liian paljon. Lunta on joidenkin mielestä liian paljon. Välillä pakkastakin on liian paljon.  Itsestäni voin sanoa sen verran, että minulla on ongelma tosiaan tuo syöminen. Syön ihan aina liian paljon. Joko normaalia ruokaa tai herkkuja. Varsinkin niitä herkkuja. Sen vuoksi painan siis liian paljon (ja ei, tämä ei ole itsekriittisyyttä, vaan ihan lääketieteellisestikin olen ylipainoinen). Olen toki onnistunut tiputtamaan muutamassa vuodessa painoa jonkin verran, mutta on sitä välillä tullut lisääkin. Varsinkin nyt viime aikoina on alkanut tuntumaan, että jään liian helposti (ja liian paljon) makoilemaan ja laiskottelemaan, kun voisin mennä vaikka lenkille. Minulla on myös liian paljon tekemistä ja menemistä. En ennätä edes laiskotella ennenkuin vasta joulupäivänä. Tai no, itseni tuntien, ennätänhän minä. Se

 Joku kirja tai tarina tai joku oli joskus nimeltään Pitkän päivän matka iltaan. Tänään on ollut sellainen olo. Lapsettomuushoidot jatkuvat... Luovutetuilla munasoluilla. Ihanaa, että on tällainen vaihtoehto, ihanaa, että on ihmisiä, jotka luovuttavat munasolunsa tuikituntemattomille, jotta he voisivat toteuttaa ison haaveensa. Minä kiitän nöyrästi teitä kaikkia, jotka niin teette.  Toki se harmittaa, että ne omat eivät nyt sitten toimineet tarpeeksi hyvin. Mutta ei sitä onneksi ole kerennyt murehtimaan työn, harrastuksen ja koti töiden parissa. Tavallaan on vähän helpottunutkin olo. Nyt ei tarvitse enää miettiä, miten itse jaksaa punktiot ja lääkitykset ja muut. Nyt ei tarvitse jännitää, tuleeko toimivaa munasolua tai miten kauan olen punktion jälkeen kipeänä. Nyt voidaan vaan valita luovuttaja (tai siis lähinnä pituus ja hiusten ja silmien väri) ja odottaa alkion siirtoa. Tai minä voin, mies käy toki hoitamassa oman osuutensa ennen sitä.  Tänään kävimme siis keskustelemassa asiasta l