Etteenpäin elävän mieli

 Kyllä on ollut ihan hanurista koko päivä. Ja eilinen ilta. Kiukutti eilen niin kovin ja aamulla heräsin kipuun. Ei se kipu varmaan siitä ketutuksesta johtunut, mutta huonosta nukkuma-asennosta. Sen jälkeen päivä onkin mennyt vain alamäkeä. Mikään ei onnistu, päätäkin särkee. Niin, eihän se raskaus siis onnistunut tälläkään kertaa. Mutta minkä hemmetin takia sen epäonnistumisen vielä pitää tuntua näin lähes kahden viikon päästäkin. Siis vuoto. Aivan järkyttävä vuoto vieläkin. Hemmettisoikoon, loppuisi jo edes se. Mutta se ei ole suurin syy, mikä ketuttaa (enää). Lähinnä oma tyhmyys tässä taas paistaa kaiken läpi. Eli tästäkään ketutuksesta ei voi syyttää muita kuin itseään. Miten voikaan ihminen tehdä niin typeriä asioita, että loppujen lopuksi mikään ei enää onnistu. Tekisi mieli heittäytyä työpaikan lattialle ja vetää s**tanalliset itkupotkuraivarit, että voisiko nyt jokin asia tänään onnistua. No, ehkä huomenna on parempi päivä.

Tein viime viikolla positiivisen raskaustestin. Jatkuvasta pahoinvoinnista huolimatta minulla oli koko ajan tunne, ettei tämä koske minua ollenkaan. En osannut ajatella, että lapsi olisi minun, sillä käytimmehän luovutettua munasolua. Mutta vähitellen ajatukset kääntyi siihen, että tämä kasvaa MINUN sisälläni, ei kenenkään muun. No, siitä se sitten alkoi: ihan hirvittävä pelko. Joka kerta, kun menen vessaan, pelkään, että vuoto on alkanut. Jokainen pieni vatsan nipistys tai menkkakivun tyylinen kipu säikäyttää. Ajatukset pyörii vaan siinä, että nyt se on ohi, nyt se menee kesken. Tänään onkin oikein extrapelkopäivä. Päätä särkee aivan tuhottomasti, koska jännitän niin paljon joka ikistä vessakäyntiäni.  Hulluksihan tässä tulee. Tuntuu, että päivät kuluvat niin hitaasti, ja yölläkin nukkuminen on todella vaikeaa, kun ajatukset pyörii. Tiedän, ei saisi pelätä, eikä stressata. Mutta minkäs teet, aiemmat kokemukset eivät ole olleet järin myönteisiä, joten semmonen relax-olotila ei ole ehkä