Etteenpäin elävän mieli

 Tein viikko sitten positiivisen raskaustestin, juuri ennen kuin piti mennä lapsettomuushoitoihin liittyvään tutkimukseen jälleen kerran. Soitin hormonipoliklinikalle ja tutkimukset peruttiin ja hoidot tottakai laitettiin katkolle. Kävin verikokeessa varmistamassa asian. En uskaltanut iloita kovin paljon, mutta kyllähän mieli oli onnellinen ja hilpeä. Tällä viikolla oli verikoe, jossa varmisteltiin, että mammahormoni nousee normaalisti. No vitut. Ei noussut, kun laski. Ja sittenpä alkoi jo vuotokin. Eli taas keskenmeno. Itkuksihan se meni. Sitä vain jotenkin tuppaa miettimään, että mikä järki tässä elämässä on? Miksi toiset saa, vaikkeivät oikeastaan edes pysty huolehtimaan lapsista ja sitten toiset taas ei, vaikka kuinka ovat valmiita ja odottavat sitä pientä ihmistä? No, nämä on näitä katkeran ihmisen ajatuksia taas.  No, tässä nyt odotellaan soittoa sieltä poliklinikalta, jotta mitenkäs tästä eteenpäin. Ja minne saakka hoitojen jatkuminen siirtyy. Kovasti täytyy koettaa pitää mieli

Hitto. Minulla on tietokone yläkerrassa ja sillä yritän toisinaan kovin ahkerasti saada opiskeltua. No tuossa äsken arvelin niin nohevana, että lähdenpä nyt lähettämään opettajalle yhden tehtävän, joka olisi oikeastaan pitänyt lähettää jo viime viikolla (koska näyttö on jo huomenna). Ajattelin tehdä vielä viime hetken tarkastuksen siihen tehtävään, että kaikki nyt varmasti on oikein tehty. Aukaisin tiedoston... Mitä v*ttua? Eihän täällä ole ollenkaan niitä viimeisiä lisäyksiä, joita työpaikkaohjaajan kanssa tehtiin. Vähän aikaa kiroiltuani muistin, että juu, eihän ne täällä koneella VOI olla, koska minähän tein TYÖKONEELLA niitä lisäyksiä. Toisin sanoen minulla oli muistitikku mukana töissä. Eli hukkaan meni nekin kiroilut.  Onneksi ei ole enää tämän jälkeen kuin yksi kurssi suoritettavana syksyllä. Jos kuitenkin kesällä saisi jossain välissä aikaseksi tehtyä sen kurssin tehtäviä, niin ehkä jopa saisi sen harjoittelun ja näytön tehtyä sitten hetimiten. Tosin minullahan on töitä ainakin

 No niin, nyt se sitten tuli tännekkin. Nimittäin korona. Isäntä sairastui eilen, mie oottelen vielä ilmeisesti. Mutta jäin silti vapaaehtoiseen karanteeniin, kun ei ollut tänään työharjottelua, eikä muutenkaan mitään erikoista viikonlopun aikaan. Tai no, olisi ollut ihania vierailuja ja ihania juhlia, mutta ei pysty menemään toisia tartuttamaan.  Mut meneehän tämä aika tässä kotonakin. Istuttelin ruususia ulos, koskapa piha alkaa olla jo kasvihuoneet ympäriltä hyvinkin sula. Hieman kyllä jänskättää, että kylmettyykö ne, mutta siinähän kylmettyy. En mie mikään viherpeukalo oo muutenkaan, oon onnistunut tappamaan jopa kaktuksen kuivuuteen (kyllä, se tosiaan kuivui pystyyn).  Mutta nyt kun tämä korona meidän taloon pesiytyi, niin mietinpähän vaan, että tartuukohan se nuillekin elikoille? Ja mistä myö tiietään, onko niillä se? Tikku nenään joka kissalle ja koiralle ja kanille? Enpä kyllä menisi kokeilemaan. 

 Eilen juhlittiin vappua. Tai siis en minä vaan ne muut. Ihanpa tosissaan. En uskaltanut, koska hormonihoidot pistää vissiin elimistön vähän hassuksi ja viimeksi, kun juhlin, sain ihan järkyttävän rapulan. Siis todella järkyttävän. Nyt sitten kiltisti join vain alkoholitonta, mutta hauskaa oli silti. Ihan totta, ilman viinaa kun voi tosiaan olla hauskaa.  Mutta säästä. Täydellinen vappusäähän se eilenkin oli. Tuli lunta, tuli räntää, tuli vettä. Ja yöllä aivan järkyttävä sumukin vielä. Ja kylmähän sitä vappuna pitääkin olla, eikö? Onneksi oli sauna ja palju kuitenkin lämmin.  Saisi kyllä kesä jo tulla. Koska asun korvessa, tiet on aivan p*skana näillä keleillä. Eikä ne tietenkään pääse kuivamaan, jos sataa lunta, vettä, räntää, pieniä kiviä, mummoja, kissoja, koiria... Ja isäntä vielä mukavasti vaihtoi talvirenkaat autoon muutama päivä sitten. Siis minun autoon, ei omaansa.  Ja entäpä sitten se ravan määrä, joka kantautuu sisälle koirien iloisella avustuksella? Ei riitä, että kissat ja