Ylämäki, alamäki, ylämäki, alamäki....

Päässä menee ajatukset ja tunteet vuoristorataa. Tai en tiedä, onko ne enää edes kaikki samassa vuoristoradassakaan. Osa kieppuu maailmanpyörässä ja osa taitaa olla uskaltautunut jopa johonkin hurjempaankin laitteeseen. Mistään ei saa millään kiinni. Itse yritän kovasti roikkua jossain perässä epätoivoisesti, mutta hankalaa on.

Yksityisellä jatketaan lapsettomuushoitoja. En tiedä enää, onko se niin hyvä asia. Yritän ajatella, että on, mutta silti ei ajatukset aina halua totella. Olen alkanut salaa haaveilla adoptiosta. Olenko siis luopunut jo toivosta saada itse synnyttämä lapsi? En v*ttu tiiä, vois sanoa tähän.

Iltaisin väsyttää ihan tolkuttomasti. Siis tuntuu, ettei jaksa edes raahautua saunaan tai suihkuun, kun tekee mieli vaan lohnottaa sängyllä. No sitten kun vihdoin pääsisi nukkumaan, niin kappas, eihän minua oikeastaan väsytä. Olo on levoton ja päässä soi tiluliii ja käy tivoliii. Jotenkin kuitenkin onnistun nukahtamaan. Joka ilta.

Aamuisin väsyttää myös tolkuttomasti. Aamut on hiiiiiiiiiiiitaaaaaaaaiiiiiiiitaaaa..... Herään kaksi tuntia ennen töihin lähtöä. Joka aamu lähtö viivästyy. Onneksi yleensä olen aikaisessa töissä, niin nyt sitten olen juuri oikeaan aikaan. 

Onneksi huomenna on lauantai. Pääsee ainakin ihan rauhassa omien ajatusten pariin... Jos pääsee.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ei taas..

Jatkuva pelko

Elämäni rapula