Tää unta onko vaan?

 Olen kova näkemään unia. Siis näen unia joka yö ja yleensä myös muistan ne. Unien perusteella minulla on ihan mahdoton mielikuvituskin. Joskus välillä minusta tuntuu, että mielikuvitukseni on jopa jollakin tavalla outo ja sairas. Näen todella paljon kauhu-unia. Ja ne oikeasti ovat KAUHUA. Ihan kuin katsoisi jotain kauhuelokuvaa. Sotaunet ja sellaiset unet, joissa joku ampuu tai yrittää ampua minua on myös ilmeisesti tämän sekavan mieleni suosiossa. Pitää mennä pakoon, pitää piiloutua, mutta aina joku löytää tai saa kiinni.

Mutta on unissa toki kivojakin juttuja. Olen päässyt paljon matkustelemaan. Olen käynyt sellaisissa paikoissa, joissa en edes tiennyt haluavani käydä (enkä ole varma, haluaisinko vieläkään...). Olen tavannut myös ihmisiä. Mukavia ihmisiä, vanhoja tuttuja (osa jo kuolleitakin) ja uusia ihmisiäkin. Olen ihastunut, rakastunut, ollut onnellinen. Olen myös lennellyt ympäriinsä. Siis ilman mitään lisälaitteita. Olen vain osannut lentää. Mutta tällaiset onnelliset unet ovat kyllä jotenkin olleet vähissä.

Jos osaisin kirjoittaa, voisin kirjoittaa kirjan joistakin unistani. Niistä tulisi varmasti hyytäviä kauhukirjoja. Tai sitten superällöimelänromanttisia. Mene ja tiedä. Mutta koska en osaa kirjoittaa (vaikka täytyy myöntää, että olen kyllä aloittanut muutaman "kirjan"), niin uneni pysyvät aikansa päässäni ja katoavat sieltä sitten johonkin. On unia, joita muistaa todella kauan, vaikka ei todellakaan haluaisi ja sitten on niitä, joita ei enää aamun jälkeen kykene palauttamaan mieleensä, vaikka haluaisikin.

Mutta pahinta mielestäni unissa on se, että niiden tunnelma vaikuttaa pitkälle päivään. Jos näen miellyttävää unta, oloni on hyvä melkein iltapäivälle asti. Jos taas näen jotain ahdistavaa unta, rinnassa tuntuu kummallinen ahdistus joskus jopa iltaan saakka. Kunnes taas  seuraavana yönä nään jotain uutta unta.

Minä kuulun lisäksi niihin ihmisiin, jotka joskus pystyvät kontrolloimaan uniaan. Tiedän, ettei se ole kovinkaan yleistä, mutta tiedän, että jotkut siihen pystyy. Esimerkiksi joskus olen nähnyt painajaista, joka on päättynyt siihen, että minut on saatu kiinni ja minulle tehdään jotakin pahaa. Herään yleensä siinä vaiheessa. Keskityn ajattelemaan kovasti unta ja nukahdan uudelleen, jolloin päätän, että uni ei menekkään niin, että minä jään kiinni, vaan minä pääsenkin pakoon. Toinen vaihtoehto on se, että ahdistavassa unessa alan jankuttaa itselleni, että tämä on unta, herää ja sitten lopulta herään. Hyviin uniin tämä ei niinkään tehoa, ehkä korkeintaan siten, että joskus voin tavallaan jatkaa sitä unta, mutta en kuitenkaan palaamaan täysin siihen takaisin. Jatkosarja siis toisin sanoen. Hah!