Ihmisenä epäonnistunut

 Siinä se taas oli. Yksi lapsettomuushoitokerta, joka epäonnistui. Tunteet on nyt todella maassa. Kaikki se kipu, jota koin munasolujen kasvatuksesta ja punktiosta, oli täysin turhaa. Kaksi munasolua saivat, toinen oli liian raaka, toinen liian kypsä. Epäonnistuneita siis molemmat. 

En tiedä enää, miten näitä pettymyksiä pitäisi käsitellä. Kenellekään ei halua puhua tällä hetkellä, ei edes omalle miehelle. Ehkä pitäisi. On vaan oma pää niin sekaisin, ei haluaisi kuormittaa. Ja ehkä kovin moni ei välttämättä ymmärtäisi. Vertaistuki olisi hyvä, mutta kun ei osaa sellaisiin ottaa yhteyttä.

Mutta koen tosiaan olevani ihmisenä epäonnistunut. Edes lasta en pysty aikaiseksi saamaan. 

Edellinen teksti oli kirjoitettu päivänä, jolloin sain tiedon, ettei hedelmöitys onnistunut, en vaan saanut voimaa silloin julkaista tekstiä. Nyt on olo jo helpompi. Aika yksityiselle varattu, julkisella meitä ei enää kuulemma hoideta. Toisaalta mieli on jo alkanut kääntyä adoption puolelle. Mitä tässä enää turhaa itseään stressaamaan, kun ei onnistu, niin ei onnistu. Mutta käydään nyt vielä katsomassa kerran tämä yksityinen reitti. 

Miehen kanssa saatiin puhuttua myös asiasta. Hän oli aluksi sitä mieltä, että ei kokeilla yksityisellä, näki varmaan, miten kipeää minulla teki henkisesti ja fyysisesti. Mutta minä pidin pääni. Kestän vielä yhden tai kaksi yritystä. Ja sitten lopulta mies antoi periksi. Silläpä sitten varasin ajan. Mutta koko ajan mieli on ehdottanut, että entä adoptio kuitenkin ja tänä aamuna jo lueskelin netistä adoptioprosessista. Helppoa se ei sekään tule olemaan, mutta varmasti sen arvoista.