Kun mikään ei mene niinkuin pitäisi

 Sunnuntaina se alkoi. Tuli tapaturma. Käsi jäi puristuksiin ja turposi, meni kipeäksi ja meni mustaksi. No onneksi se sentään toimii, ajattelee aina positiivinen ihminen (en varmaan minä ainakaan). Ei se onneksi ollut murtunut, ruhjevamma vain, kuten sain lääkärissä myöhemmin kuulla. Ei, en halunnut saikkua. 

Maanantaina kissa eläinlääkäriin. Joo, tämähän oli oikeastaan sinällään jo vanha juttu, että edellisen kerran käytin viime viikolla. Ei kissassa mitään vikaa ole, mikä lie tilapäinen häiriö syömisessä ja käytöksessä. Verikokeissakaan ei mitään näkynyt poikkeavaa. Harrastuksissa sitten meinasi minulta henki lähetä. No ei ihan oikeasti, mutta siltä se tuntui... Hengitys salpaantui, kun tehtiin peilikuvaharjoituksia (siis parin kanssa vastakkain, toinen tekee, toinen matkii peilikuvana) ja minun pari teki äkkiliikeen oikealla kädellä ylös. Minä tein vasemmalla kädellä ja lapaluiden välinhän se lykkäsi jumiin. Ei tällä iällä pitäisi enää tehdä äkkiliikkeitä. Niin ja jos joku ihmettelee, mitä minä oikein harrastan, jotta tällaisia harjotuksia tehdään, niin teatteria. Se oli sellainen lämmittelytuokio.

Tiistaina koiraa pisti ampiainen. Voi hitto... No, eikun koiralle kyytablettia ja sitten seurantaa. Mutta töihin pitäisi mennä. No jätetään koira kotiin, käydään ruokkiksella (mitähän se hyödytti, jos se olisi kuollut, niin kyllä se siinä ajassa olisi ennättänyt sen jo tehdä). 

Tänään keskiviikkona pisti ampiainen toista koiraa. Hemmetti, että ne on tyhmiä (sekä koirat että ampparit). Lisäksi olin yksin töissä. Ja tottakaitietenkin tuli ongelmia kopiokoneen kanssa. Mitäpä sitä sitten, eipä siinä mitään... En voinut tehdä yhtään mitään. Lähdin kotiin, otin työpuhelimen mukaan. Tietenkin siellä soittelee koko ajan sellaisia ihmisiä, joilla olisi hirveä hätä ja hoppu saada asiat hoidettua. No can do, meillä ei toimi mikään, kun ei kopiomasiina toimi. Jotta odotelkaapa huomiseen, kunhan saadaan laite taas toimivaksi. 

Uskallankohan minä huomenna edes herätä?