Tapaturma-altis

 Olen ollut pienestä asti kovin altis tapaturmille. En tiedä mistä se johtuu. Ehkä siitä, että teen sellaisia asioita, joita en välttämättä osaa. Tai sitten siitä, että sählään aina. Tai sitten siitä, etten aina ihan ajattele loppuun asti. Tai sitten vain yksinkertaisesti siitä, että olen niin tohelo. Viikonloppuna meillä oli vähän purkuhommia. Melkein selvisin hengissä. Tai sanotaanko näin, että melkein en selvinnyt. Pari kertaa tuli päähän lista, kerran napsautin itseäni polveen sorkkaraudalla ja kerran sain puun sälön melkein silmääni. 

No, mikään näistä tuskin olisi aiheuttanut hengenvaaraa. Mutta se mikä aiheutti, oli ampiainen. Ketku kävi tuikkaamassa minua huomaamattomasti kylkeen. Enkä minä meinannut tajuta mitään. Ensin alkoi vaan vähän kirvellä kylkeä, mutta jatkoin silti purkamista ajatellen, että se on vaan jokin tikku. No, sitten alkoi sydän hakata ja hengitys hieman tiheentyi... Jahas, eikun kyypakkauksen luokse. Onneksi sellainen oli mukana. Sitten hetki huilia ja purkaminen jatkui. Olo ei tosin ollut kovin kummonen, mutta jonkin aikaa vielä jaksoin. Sitten oli pakko luovuttaa ja lähteä kotiin.

No joka tapauksessa, tapaturmia on tullut elämän aikana haalittua ihan tosissaan. Niistä olen aiemmin kirjoittanutkin jotain, ainakin muistelisin niin. Tai sitten se oli jossain toisessa lyhyeksi jääneessä blogissa... Vaan joka tapauksessa, en muuta sano, kuin että pitäisköhän minun vähän hiljentää tahtia tai jotain? Toisaalta, olihan minulla joskus vuosia sitten paitakin, jossa luki: Vauhti korjaa virheet... Jep...


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ei taas..

 Voi hitto, nyt ne on täällä taas. Nimittäin itikat ja muut ötökät. Voi ...kele. Voiskohan joskus olla ihan vaikka vaan yks kesä, ettei niitä näkyisi. Tai saahan niitä näkyä, mutta ei tuntuisi. Ai että ketuttaa, kun kutisee joka paikka ja sitten sitä raapii verille jalat ja kädet. Jos ei hereillä ollessa, niin nukkuessaan (kyllä, osaan nukkua ja raapia yhtä aikaa). Kesälomakin alkaisi, mutta yritäppä siitä nauttia, kun koko ajan joku inisee tai pörrää jossakin. Melkeinhän tuo kyllä kuulostaisi perhe-elämältä, paitsi ei tietenkään meillä, kun ei niitä lapsia ainakaan oo inisemässä. Ja ei, en ole adoptoimassa miljoonaa itikkaa, kiitos kysymästä. Ja sitten kun kaikenmaailman viherpiipertäjät sanovat, että hyttyskarkottimet (nämä modernimmat) kadottaa myös ne kivat pörriäiset (kimalaiset ja mehiläiset, jotka on kyllä ihan ok), niin eihän niitäkään saisi käyttää. Kaikella kunnioituksella viherpiipertäjiä kohtaan, tulkaapa hetkeksi istumaan vaikka meidän kesämökin kuistille tyynenä kesäiltan
Lue lisää

Jatkuva pelko

Tein viime viikolla positiivisen raskaustestin. Jatkuvasta pahoinvoinnista huolimatta minulla oli koko ajan tunne, ettei tämä koske minua ollenkaan. En osannut ajatella, että lapsi olisi minun, sillä käytimmehän luovutettua munasolua. Mutta vähitellen ajatukset kääntyi siihen, että tämä kasvaa MINUN sisälläni, ei kenenkään muun. No, siitä se sitten alkoi: ihan hirvittävä pelko. Joka kerta, kun menen vessaan, pelkään, että vuoto on alkanut. Jokainen pieni vatsan nipistys tai menkkakivun tyylinen kipu säikäyttää. Ajatukset pyörii vaan siinä, että nyt se on ohi, nyt se menee kesken. Tänään onkin oikein extrapelkopäivä. Päätä särkee aivan tuhottomasti, koska jännitän niin paljon joka ikistä vessakäyntiäni.  Hulluksihan tässä tulee. Tuntuu, että päivät kuluvat niin hitaasti, ja yölläkin nukkuminen on todella vaikeaa, kun ajatukset pyörii. Tiedän, ei saisi pelätä, eikä stressata. Mutta minkäs teet, aiemmat kokemukset eivät ole olleet järin myönteisiä, joten semmonen relax-olotila ei ole ehkä
Lue lisää

Elämäni rapula

 Voi kauhia paikka. Olin viikonloppuna juhlimassa harrastusporukan kanssa. En muistakkaan, milloin olisi viimeksi mennyt niin myöhälle/aikaseen. Tai siis enhän minä selvinnyt edes kotiin yöksi. Loppuillasta ei kyllä kovinkaan paljon edes muistikuvia ole (joitakin välähdyksiä kyllä), mutta luultavasti hauskaa on ollut. No senhän saattaa arvata, jotta itkuhan se tulee pitkästä ilosta (ja pieru kauan nauramisesta, mutta se ei nyt kuulu tähän. Siis tämä hassunhauska reissu tapahtui lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ja minulla on VIELÄKIN rapula. Siis mitä ihmettä?!?! Eihän minulle yleensä edes tule rapulaa. Olenko minä siis tullut vanhaksi ja elimistö on päättänyt, että "hehee, annetaanpa vanhalle (vai olikos se nyt se wanha) akalle kunnon muistutus, miksi tämän ikäisenä ei pitäisi enää bailata koko yötä"? Vai onko vaan tuo surullisen kuuluisa hormonilääkitys tehnyt tehtävänsä, jotten enää joisi, jos lapsi halutaan saada? No tiedä häntä, mutta kamala on kyllä olo.
Lue lisää