Kesä tuu jo

 Eilen juhlittiin vappua. Tai siis en minä vaan ne muut. Ihanpa tosissaan. En uskaltanut, koska hormonihoidot pistää vissiin elimistön vähän hassuksi ja viimeksi, kun juhlin, sain ihan järkyttävän rapulan. Siis todella järkyttävän. Nyt sitten kiltisti join vain alkoholitonta, mutta hauskaa oli silti. Ihan totta, ilman viinaa kun voi tosiaan olla hauskaa. 

Mutta säästä. Täydellinen vappusäähän se eilenkin oli. Tuli lunta, tuli räntää, tuli vettä. Ja yöllä aivan järkyttävä sumukin vielä. Ja kylmähän sitä vappuna pitääkin olla, eikö? Onneksi oli sauna ja palju kuitenkin lämmin. 

Saisi kyllä kesä jo tulla. Koska asun korvessa, tiet on aivan p*skana näillä keleillä. Eikä ne tietenkään pääse kuivamaan, jos sataa lunta, vettä, räntää, pieniä kiviä, mummoja, kissoja, koiria... Ja isäntä vielä mukavasti vaihtoi talvirenkaat autoon muutama päivä sitten. Siis minun autoon, ei omaansa. 

Ja entäpä sitten se ravan määrä, joka kantautuu sisälle koirien iloisella avustuksella? Ei riitä, että kissat ja koirat vaihtaa karvaa tähän aikaan vuodesta, vaan sitä saakelin rapaa pitää myös olla ihan joka paikassa. Jopa sängyssä (mutta eihän koirat ja kissat kuulu sänkyyn....). Kivapa se on aamulla herätä pikkusen hiekkaa hiuksissa ja persvaossa (jos siis sattuu nukkumaan ilman alkkareita, tai jos ne hiekat vaan jotenkin menee sinne alkkareiden alle). 

Mutta ehkä se sieltä pikkuhiljaa saapuu. Se kesä nimittäin. Onhan jo iki-ihanat muuttolinnut hyvän tovin palailleet tänne hyiseen ilmastoon. Tosin minähän en loppujen lopuksi kaipaa sitä hullua hellettä... Ei, minä vihaan sitä... Minä vaan kaipaan sellaista kuivaa ja leppoisaa keliä, että ei ole pakko vetää kalsareita jalkaan ja pärjää vaikka toppi ja shortsit päällä tuolla ulkona. Sitä minä kesässä kaipaan. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ei taas..

Jatkuva pelko

Elämäni rapula