Turhaa paniikkia ja ahdistusta

 Voi luoja, sitä voi itsensä välillä tuntea typeräksi. Koko joululoman ajan olin suunnattoman ahdistunut ja paniikissa, kun en osannut enkä oikeastaan saanut aikaseksikaan tehtyä eräitä opiskelutehtäviä. No eipähän siinä mitään, tänään sitten vihdoin ja viimein koulun alettua jälleen selvisi, ettei minun niitä edes tarvinnut tehdä. Voi elämän kevät... Täysin turhaa siis olen muutenkin nuilla tunneilla roikkunut tai kokenut syyllisyyttä, jos jostakin syystä olen joutunut olemaan poissa. Argh!

No eipähän siinä mitään, nyt voin siis keskittyä täysillä taas muihin opintoihin ja unohtaa nuo järkyttävän sekavat tehtävät, joissa ei aivot pysyneet mukana. Saas nähdä, helpottaako elämä taas vähän. 

Siitä elämän helpottumisesta..... Mulla on pieni ongelma ollut kauan. No, koko ikäni.. Aina, jos minun pitää mennä jonnekin ihmisten sekaan, joita näen harvoin, minua ahdistaa. Siis niinkun ahdistaa ihan tosissaan. Vuosi vuodelta se on muuttunut pahemmaksi. Päätä särkee, ahdistaa, oksettaa, paskattaa... Sama tilanne toki on, jos pitää mennä paikkaan, jossa on UUSIA ihmisiä. Tai jos pitää puhua vieraille. Tai jos pitää SOITTAA PUHELIMELLA!!!! Herrajumalasentään!!! Mikä kauhun paikka! 

Joku voisi sanoa, että kyse on jännityksestä. Mutta ei. Kyllä se on ihan oikeasti ahdistusta. Jännintä tässä on se, että esim. illanistujaisiin mennessä TIEDÄN, että siellä tulee olemaan mukavaa. Mutta silti ahdistaa. Lähes poikkeuksetta tuo parisuhteen toinen osapuoli saa kuulla, että onko pakko lähteä, voinko jäädä vain kotiin. Siis mitä hittoa! Ei mulla ennen ollut noin pahaa ongelmaa, että olisi mieli tehnyt kotiin jäädä. Ehkäpä minusta on hyvää vauhtia tulossa erakko.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ei taas..

Jatkuva pelko

Elämäni rapula