Hikipinko(ko?)

Hikipinko, pinko, hikari..... Jep, nimityksiä on erilaisia. Aina toitotetaan, että pitää olla aktiivinen tunnilla, pitää osallistua keskusteluihin ja opetukseen. Pitää viitata (tämä varmaan lähinnä peruskoulussa ja liekkö vielä lukiossakin). Mutta sitten: toiset oppilaat eivät pidä hikareista. Opettajan lellikkihän se on tai mielistelijä tai joku muu samankaltainen. Joten miksi pitäisi olla aktiivinen aina? Numero riippuu joskus paljon nimenomaan tuntiaktiivisuudesta. Ehkä siitä nykyisin jo ollaan vähän vähennetty sitä painoarvoa, koska muutenkin on huomattu erilaiset oppijat?

No, tässä nyt itse taas vaihteeksi tunnilla. Olen aktiivinen. Välillä vähän liiankin. Hävettää ihan, kun aina ekana vastaamassa. En tiedä, mitä muut opiskelijat minusta ajattelevat, sillä onhan nämä opettajat lähes kaikki entisiä työtovereitani, joten jutustelua riittää muutenkin kuin vain tunnin asioista. Ehkä he ajattelevat, että olen hikipinko?  Opettajien lellikki? No, minähän en nyt sinänsä välitä enää nykyisin, mitä muut minusta ajattelevat, mutta lapsena ja tennarina se olis ollut iso juttu. Onneksi en silloin ollut aktiivinen, koska olin niin ujo ja pelkäsin aina, että toiset nauraa minulle, jos vastaan väärin... tai jos vastaan oikein... tai jos vastaan ylipäätään. 

Miten sitä onkaan ihminen muuttunut. Vielä lukiossa olin hiljainen ja mieluummin olin vastaamatta, vaikka tiesin vastauksen. Nykyisin vastaan, vaikka en tietäisikään. Aina voi yrittää. Enkä siis vieläkään ole mielestäni mitenkään suupaltti, enkä todellakaan rohkea esiintymään tai muuta, haluan vain hyviä arvosanoja. 

Asiasta kukkaruukkuun, huomasin, että blogini alkaa vaikuttaa enemmän opiskelublogia. Mutta ehkäpä seuraavassa postauksessa voisi käsitellä jotakin muuta asiaa kuin opiskelua. Se kyllä vaan tuppaa olemaan tällä hetkellä niin iso osa minun elämää, että tunkee joka paikkaan. Ja välillä tulee myös korvista ulos. Onneksi ensi viikolla on loma, josko silloin pystyisi unohtamaan. Tosin olisihan minulla ne pari kurssia, joissa olen aika paljon jäljessä, koska aloitin ne myöhemmin.....

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elämäni rapula

 Voi kauhia paikka. Olin viikonloppuna juhlimassa harrastusporukan kanssa. En muistakkaan, milloin olisi viimeksi mennyt niin myöhälle/aikaseen. Tai siis enhän minä selvinnyt edes kotiin yöksi. Loppuillasta ei kyllä kovinkaan paljon edes muistikuvia ole (joitakin välähdyksiä kyllä), mutta luultavasti hauskaa on ollut. No senhän saattaa arvata, jotta itkuhan se tulee pitkästä ilosta (ja pieru kauan nauramisesta, mutta se ei nyt kuulu tähän. Siis tämä hassunhauska reissu tapahtui lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ja minulla on VIELÄKIN rapula. Siis mitä ihmettä?!?! Eihän minulle yleensä edes tule rapulaa. Olenko minä siis tullut vanhaksi ja elimistö on päättänyt, että "hehee, annetaanpa vanhalle (vai olikos se nyt se wanha) akalle kunnon muistutus, miksi tämän ikäisenä ei pitäisi enää bailata koko yötä"? Vai onko vaan tuo surullisen kuuluisa hormonilääkitys tehnyt tehtävänsä, jotten enää joisi, jos lapsi halutaan saada? No tiedä häntä, mutta kamala on kyllä olo.
Lue lisää

Ei taas..

 Voi hitto, nyt ne on täällä taas. Nimittäin itikat ja muut ötökät. Voi ...kele. Voiskohan joskus olla ihan vaikka vaan yks kesä, ettei niitä näkyisi. Tai saahan niitä näkyä, mutta ei tuntuisi. Ai että ketuttaa, kun kutisee joka paikka ja sitten sitä raapii verille jalat ja kädet. Jos ei hereillä ollessa, niin nukkuessaan (kyllä, osaan nukkua ja raapia yhtä aikaa). Kesälomakin alkaisi, mutta yritäppä siitä nauttia, kun koko ajan joku inisee tai pörrää jossakin. Melkeinhän tuo kyllä kuulostaisi perhe-elämältä, paitsi ei tietenkään meillä, kun ei niitä lapsia ainakaan oo inisemässä. Ja ei, en ole adoptoimassa miljoonaa itikkaa, kiitos kysymästä. Ja sitten kun kaikenmaailman viherpiipertäjät sanovat, että hyttyskarkottimet (nämä modernimmat) kadottaa myös ne kivat pörriäiset (kimalaiset ja mehiläiset, jotka on kyllä ihan ok), niin eihän niitäkään saisi käyttää. Kaikella kunnioituksella viherpiipertäjiä kohtaan, tulkaapa hetkeksi istumaan vaikka meidän kesämökin kuistille tyynenä kesäiltan
Lue lisää

Jatkuva pelko

Tein viime viikolla positiivisen raskaustestin. Jatkuvasta pahoinvoinnista huolimatta minulla oli koko ajan tunne, ettei tämä koske minua ollenkaan. En osannut ajatella, että lapsi olisi minun, sillä käytimmehän luovutettua munasolua. Mutta vähitellen ajatukset kääntyi siihen, että tämä kasvaa MINUN sisälläni, ei kenenkään muun. No, siitä se sitten alkoi: ihan hirvittävä pelko. Joka kerta, kun menen vessaan, pelkään, että vuoto on alkanut. Jokainen pieni vatsan nipistys tai menkkakivun tyylinen kipu säikäyttää. Ajatukset pyörii vaan siinä, että nyt se on ohi, nyt se menee kesken. Tänään onkin oikein extrapelkopäivä. Päätä särkee aivan tuhottomasti, koska jännitän niin paljon joka ikistä vessakäyntiäni.  Hulluksihan tässä tulee. Tuntuu, että päivät kuluvat niin hitaasti, ja yölläkin nukkuminen on todella vaikeaa, kun ajatukset pyörii. Tiedän, ei saisi pelätä, eikä stressata. Mutta minkäs teet, aiemmat kokemukset eivät ole olleet järin myönteisiä, joten semmonen relax-olotila ei ole ehkä
Lue lisää